Neuleiden etusivu -
Aikuisten neuleet -
Lasten neuleet -
Huivit
Neulesivut
Mitä uutta
Sivut on vihdoin taas toiminnassa. Sisältö ei ole päivittynyt, mutta tekninen puoli kyllä. Eiköhän tuo sisältökin tästä, ainakin uusia neuleita on tässä vuosien saatossa tullut iso läjä.
23.8.2010
10% projekti lankavaraston ja oman painon kanssa menossa. Tosin inventaariota en ole tehnyt ja työkalu siihen vasta tekeillä. Ehkä saan sen tehtyä ennen joulukuun loppua :)
10.9.2007
Baijerilais-KAL. Omat versioni teen harmaasta Fortissima Socka -langasta. Kuvia aikuisten neuleissa ja B-KAL blogissa. Toisesta sukasta tuli mallikerran verran pidempi joten "joudun" jossain välissä tekemään uuden epäparin jotta saan kaksi samanlaista paria. Mutta se saa vielä odottaa
27.9.2007
30.4.2007
Neulesivuni paisui jo sen verran että jaoin sen alasivuihin. Tämän pääsivun tehtäväksi jää kertoa mitä uutta on tapahtunut neulerintamalla ja mitä sivuja on päivitetty. Ehkä vähän myöhemmin kerron lisää itsestäni ja neuleharrastuksestani noin yleisesti.
Terveisin Johanna
29.3.2007
10%-projekti
Jo valmiiksi saatua (kirjanpidon helpottamista varten):
- 2 lasten tupsupipoa Ainosta nöttöstä vaille 2 kerää
- Pitkälahkeiset villavaippahousut 2-säikeisestä Pirtin kehräämön hahtuvasta
- Lasten haalari, ohje tulossa Ullaan. SchoellerStahl Limbo, hivenen yli 5 kerää.
Tulossa eli jo aloitettua:
29.9.2007
Mennyttä
Lankahamstereihin olen osallistunut kahtena vuonna. Ensimmäisenä vuonna (2006) laiha saldo oli muutama puuvillainen lasten pitsineule, seuraavana vuonna (2007) lähentelin jo kilon kulutusta. Ehkä seuraavalla kerralla ylitän sen reippaasti. 2007 saldoa voi katsella täältä. 2007 oli hamsterit jaettu alablogeihin. Itse kuuluin ykkösiin.
|